Leiriytyminen

Camping from Antti-Jussi Liikala on Vimeo.

Vuorilla, vihdoin!

And still I dream he treads the lawn,

Walking ghostly in the dew,

Pierced by my glad singing through.

Yeats

2.7.2014 Ringsdalen

Mahdollisuuksien loppumaton horisontti.
Huipuilta meille aukesi taivaanranta ja avara näkymä, eikä mikään viljapelto tai kerrostalon seinä. Katselemme lumoutuneena teräviä vuoria.
Kello neljä iltapäivällä, teen ruokaa.
Terveisiä Norjasta.
Aurinko paistaa ja lumi peittää korkeimmat huiput.
Odotan merkkejä sateesta.

 

Vuoret vapauttavat vähitellen pelon otteesta, ja nostavat samalla luokse pääsemättömän näköiset huiput käden ulottuville. Valppaat kirkkaat silmät katselevat niitä välkehtien kuin kaksi mustaa timanttia. Jättiläisten maan karu taivaanviiva kohoaa suunnattoman rosoisena. Täällä ihminen ei näytä koppakuoriaista suuremmalta. Jäätikön valkoiset seinät hohtavat kauas yli vihreän laakson. Matalat sadepilvet leijuivat sen yllä liikkumattomina keskellä kivistä avaruutta.

Maria, kaipaan sinua.

Trollkyrkja, Peikkokirkko

Marmorin sisällä

 

Huomasin pimeän ja kostean käytävän loppuvan huoneenkaltaiseen pyöreään tilaan, joka kylpi valossa vaaleiden marmoriseinien ympäröimänä. Katossa oli pieni aukko, josta tulvi valoa ja vettä alas maan uumeniin. Seinissä kimaltelivat vihreä ja punainen väri, kuin turkoosissa meressä aaltojen mukana välkehtivät värikkäät merilevät. Kokemuksen väkevyyttä lisäsi vesiputouksen kohina, joka poisti kaikki muut äänet tilasta. Olimme saapuneet marmoriluolaan.

 

Pari lauttamatkaa ja hieman ajamista mutkaista vuonon rantaviivaa pitkin, olimme matkustanut Moldeen, ison näköinen kaupunki Norjan eristäytyneellä länsirannikolla. Täältä Molden läheltä bongasin internetistä joskus hienon kuvan jostain luolasta, jonka sisään syöksyy vesiputous. Pitihän sitä lähteä ihmettelemään, kun kerran olimme alueella. Paikan löytäminen ei ollut vaikeaa. Netistä sijainti paljastui nopeasti, ja paikanpäällä tien varressa oli iso opastetaulu ja parkkipaikka. Leveä polku nousi ylös vuorelle, jossa trikooasuiset norjalaiset harppoivat ylös alas rinnettä. Joku ilman paitaa, joku koiran kanssa, kaikki olivat menossa samaan paikkaan.

 

Kännykän taskulampulla Etelä-Norjan pisimpään luolaan tunkeutuminen oli jännittävä ajatus. Luolan suulla maan syvyyksistä kylmä ilma puhalsi kasvoille, ja kosteuden tunsi joka aistilla. Luolan perimmäinen avara tila oli maaginen. Olimme siellä vain muutaman minuutin, mutta kokemuksena oli lumoava tunne, joka vain jatkui. Luolasta poistuessa oli samanlainen tunne, kuin joskus on elokuvateatterista poistuessa nähtyään vaikuttavan elokuvan. Kun valo leikkii kuvan pinnalla, elokuva koskettaa. Vaikka elokuva päättyy, sen vaikutus elämässä vasta alkaa. Olemme kumarrellen kulkeneet maan pimeydestä takaisin kesän tasaiseen kuumaan, kirkkaaseen valoon, jossa äskeisen kokemuksen tunne alkaa limittyä silmien takana sijaitsevaan maisemaan.

Njupeskär, Fulufjället National Park

Syövyttävä eroosio

Ruotsin korkein putous. Se kuulostaa mielenkiintoiselta. "Alkuperäisen" ruotsalaisuuden sydänmaan, Taalainmaan perukoilla sijaitseva 93 metriä korkea putous. Njupeskär.

Autolla Sundsvallista länteen ja hieman lounaaseen. Tiet hiljenee ja illan lähestyessä ne alkavat tuntua autioilta. Tiet myös kapenevat ja maasto muistuttaa jollain tavalla Suomen Lappia. Metsää on paljon, mutta aluskasvillisuus näyttää niukalta ja puut vajaakasvuisilta. Hiekkaa näkyy siellä missä maaperä on paljastunut. Ja kun horisonttiin ilmestyy muutaman tunnin ajon jälkeen tuntureita, vaikutelma Lapista on täydellinen. Mutta nyt ollaan Porin leveyspiirillä. Pitkiä matkoja ilman taloja, sitten joku pikku kylä, ja taas monta kymmentä kilometriä pelkkää metsää. Täällä elämä vaikuttaa rauhalliselta ja yksinkertaiselta. Ajamme kaiken tämän läpi autolla heinäkuun iltana.

Njupeskär sijaitsee Fulufjälletin kansallispuistossa aivan Ruotsin ja Norjan rajalla. Olimme matkalla Norjaan, ja tämän nähtävyys sijaitsi noin puolessavälissä ajomatkaa. Pikku poikkeama reitiltä, ja muutaman tunnin patikointi putoukselle antoi mukavan tauon automatkalle. Kiersimme vain lyhyen merkityn polun putoukselle, mutta siihenkin kului reilu pari tuntia. Autoja oli parkkipaikalla tusinan verran, mutta emme nähneet kuin pari ihmistä. Retkeilijät olivat varmaan kauempana tunturilla.

 Valtava kohina ja sumu. Vaatteet ovat märät hetkessä. Kuin jättikokoinen suihku. Vesi on kaivertanut mahtavan kanjonin. Tallustimme hiekasta ja lankuista tehtyä polkua pitkin pienelle suolle. Seisoimme muutaman minuutin hiljaisuudessa paljoa puhumatta, katselimme hitaasti virtaavaa puroa. Kengät upposivat rahkasammaleeseen. Poimin käteeni varvun, pyörittelen sitä sormissani ja hieron käsiä vasten. Tuoksu tuo mieleen Pohjanmaan suot, joissa niin kovin monta vuotta olen kulkenut. Lähdemme kävelemään märkää polkua takaisin autolle päin.